Scary nightmare 👻💀👤🙈

Oletko koskaan nähnyt pelottavaa painajaista???

Ihmiset näkevät painajaisia, osa lievempiä ja osa tosi hurjia. Näin tässä muutama päivä sitten sellaisen painajaisen, josta kärsin koko loppupäivän.

Olen huoneessa, jossa on paljon naispuolisia ihmisiä, on vanhaa sekä nuorta. Katselen ympärilleni ja huomaan meidän kaikkien olevan ihan alasti. Vieressäni makaa eräs luokkani tyttö. Alan panikoimaan, kun en tiedä, mistä oikein on kyse. En pysty huutamaan, tuntuu kuin suuni olisi laitettu kiinni tikeillä. Lopulta huoneen ovi avataan ja sieltä tulee mieshenkilö täysin puettuna ja pitkä lista kädessään. Yritän nousta ylös ja juosta, mutta tajuan hämmästyksekseni, etten osaa enää kävellä.

Mies aloittaa lukemaan listaa ja ensimmäisenä hän sanoo makaavan kaverini nimen, mutta kaverini vain jatkaa nukkumistaan. Mies katsoo ympärilleen kuin kysyvän näköisenä, pudistaa päätään ja jatkaa listan lukemista. Seuraavana olen minä. Mies katselee taas ympärilleen ja minä viittaan. Mies sanoo ”tule tänne”. Menen avoimesta ovesta ulos kontaten kuin koira ja mies sulkee oven perässään.

Näen oudon kuin uima-altaan, jossa on eräänlaista mustaa liejua. Allasta ympäröi kynnykset, eli sitä pitkin pääsee kiertämään sen. Olen reunan toisella puolella ja kuin tyhjästä mies ilmestyy toisella puolelle allasta. Hän sanoo minulle, että voin ja osaan kävellä. Niinpä nousen ylös ja kävelen varovasti altaan toiselle puolelle.

Jotenkin, teleportatusti, sille puolelle allasta, josta minä lähdin, tulee vanhan näköisiä naisia, jotka seisovat jonossa. Kuin he odottaisivat jotain. Yksitellen nämä naiset antavat äänensä johonkin laatikkoon, kävelevät altaan reunalle ja juovat eräänlaisen sinisen juoman. Tämän jälkeen he sulkevat silmänsä ja kaatuvat kevyesti taaksepäin tuohon ällöttävään ja mustaan liejuun. Lieju imaisee heidät sisäänsä.

Katson järkyttyneenä kaikkea tapahtunutta. Mies antaa minulle syömäpuikot ja sanoo ”jos jotenkin selviät tästä, olet ihmeellinen tyttö”. Sitten joku laite, jossa on teräviä piikkejä, käynnistyy…. Herään havahtuen tähän uneen.

Tämä uni on vaivannut mua muutaman päivän ajan, viime yönä en oikein uskaltanut nukahtaa, kun pelkäsin näkeväni oman kuolemani. Olen kuitenkin varma, että selvisin siinä unessa 🙂 kaikki päivän tapahtumat vain yhdistyivät yhdeksi järkyttäväksi painajaiseksi.

Mukavaa viikonloppua !

-tanzaa-