VAROITUS! EI HERKILLE LUKIJOILLE
Kaikki lähti yhdestä äidinkielen tunnista. Oli ensimmäinen tunti ja opettaja antoi tehtäväksi kirjoittaa itsestään kolme väittämää ja lopun luokan pitää arvata mikä väittämä niistä kolmesta on totta. Tällöin minulla oli aika heikko itsetunto, vertailin itseäni muihin ja halusin olla samanlainen kuin yksi luokkani tyttö (nimeä en mainitse sen takia, sillä voi olla että hän lukee tätä parhaillaan).
Siinä pulpetissa istuessani, lähes tutun luokan ympäröimänä, kirjoitin kolme väitettä uuteen sinikantiseen vihkooni. Tottakai opettaja halusi kuulla mitä olimme kirjoittaneet. Aloitimme kertomiskierroksen ja olin kolmas siinä kierroksessa.
Kun vuoroni lopulta tuli ja aloin lukea väittämiäni, opettaja oli hämmentyneen näköinen oikesta väittämästä. Se väittämä kuului näin: ”Voin näyttää hyvinvoivalta ulkopuolisen silmin, mutta oikeasti sisällä voin pahoin.” Luokkalaisteni arvattua tämän oikeaksi kukaan ei kommentoinut asiaan mitään. Ainoastaan opettajani huolestui ja pyysi minua jäämään tunnin jälkeen juttelemaan hänen kanssaan. Hän katsoi minua kysyvästi ja kysyi elämäni muuttavan kysymyksen: ”Haluisitko Tanja mennä juttelemaan kuraattorin kanssa tästä?” Nyökkäsin ja sanoin että ehkä voisin mennä. Tämä muutti dramaattisesti kaiken.
Siinä sitten olin. Sain ajan kuraattorille, kiitos äidinkielen opettajani. Odottelin vain kellon soittoa, että tunti alkaa, sillä minulle oli varattu tunti aikaa juttelemiseen ja avautumiseen. Kellon soidessa oppitunnille, painoin varovasti kuraattorin oven summeria. Oven minulle avasi silmälasipäinen nainen. Hän tervehti minua ja kutsui sisälle huoneeseensa. Juttelimme elämästi ja vartalokriisistäni. Lähtiessäni sieltä oloni oli kevyempi, aioin mennä sinne uudelleen parin viikon kuluttua.
Jännitin ylä-asteen terveystarkastuksia todella paljon, koska tiesin että painoni oli noussut (toki siitä syystä, että murrosikäni oli alkanut) ja niinhän painoni oli terveydenhoitajan mielestä noussut. Tästä ”huolestuneena” hän lähetti minut verikokeisiin -> hän siis etsi, voisiko lihomiseni syy olla kilpirauhasen vajaatoiminta… kokeiden tulokset tulivat takaisin täysin puhtaana eli en siis kärsinyt kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Terveydenhoitaja kehotti syömään terveellisemmin ja liikkumaan enemmän. Hän ei tiennyt, millainen asia siitä seuraisi.
Lopulta aloin silloin tällöin jättämään kouluruokaa väliin (koin itseni isoksi vain koska ehkä hieman enemmän kuin luokkakaverini), join vain smoothieita tai söin jotain todella pientä. Joskus saatoin tulla ruokalaan ja syödä salaattia/itse ruokaa vähän. Kotona söin normaalisti. Koulukaverini huolestuivat tästä. Muistan erään päivän kun noudatin ns. Dieettiäni, eräs luokkalaiseni tuli juttelemaan kanssani seuraavan tunnin opetusluokan eteen ihmetellen miksen tullut heidän kanssaan syömään. Muistan sanoneeni ettei ole nälkä. Lopulta he saivat minut suostuteltua syömään. Kiitos näille ihmisille!
Itsetuntoni on mennyt ylös ja alas vuosien mittaan. Muistan ahdistuneeni siitä, jos minun piti kulkea yksin kaupungilla. Tämä sen takia, että pelkäsin muiden ihmisten tuomitsevan minut. Nykyään osaan hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, syön ruokaa monta kertaa päivässä ja säännöllisesti.
Itsensä ja kroppansa hyväksyminen vie aikaa. Minulta se vei 4 vuotta. Kyllä vielä joskus tulee sellaisia hetkiä, että sitä tuntee itsensä rumaksi ja lihavaksi, mutta niitä tulee enää harvoin. Minulla on rakastava perhe, läheiset, sukulaiset sekä elämäni suuri rakkaus tukemassa minua ja kulkemassa tätä elämää käsi kädessäni.
Jos tunnet itsesi yhtä kriittiseksi kuin minä 7-luokkalaisena, puhu jollekkin. Puhumisella on iso merkitys hyvinvointisi kannalta 🙂
STAY POSITIVE 😜
-tanzaa-